tiistai 6. toukokuuta 2014


PÄÄMINISTERI

Unski: Mitä sää siä oikei jupiset ittekses?

Anni: Älä häiritte ny. Mulla on tärkeetä miättimistä. Mua vaivaa tää tilanne. Jyrki lähtee 

Eurooppaan ja puolueelle haetaan uutta johtajaa ja samalla uutta pääministeriä. Kyllä sen 

toisaalta ymmärtää, että poika on väsynyt tähä säätämisee. Pahat kielet kertoo, että Jyrki lähtee 

pakoo Suamen huanoo tilannetta ja jättää hommat keske.

Unski: No en yhtää ihmettele, ku Suami o jo kohta satamiljardia velkaa ulkomaille. Ku muistelee sitä, miten hänet nuorena 

untuvikkona valittiin puolueen puheenjohtajaks, 

häneen ei paljo uskottu. Itsevaltiaat animaatiossa vanhemmat kolleegat irivistelivät ja satiirissa 

Jyrkistä tehtiin nöösipoika. Lipponen osoitti pojalle kaapin paikan. 

Anni: Ei Jyrki kaapissa oo. Vaimo ja kaikki.

Unski: Äkä sekoile. Pikku hiljaa Jyrkistä kasvoi oikea valtiomies. Poliittisessa historiassa hänet 

tullaan muistamaan miehenä, joka johti puolueensa vaalivoittoon ja sitä kautta hänestä tuli 

pääministeri.

Anni: Onhan Jyrki hommansa hoitanut ja häntä arvostetaan Euroopassa. Varmaan hän saa siellä 

jonkun hyvän pestin. Tarvitaanhan sielläkin osaavia henkilöitä. Toisaalta tuntuu siltä, että on 

aika ovelaa oikeastaan vaihtaa johtajaa tässä vaiheessa. Kaikkien katseet ovat kohdistuneet 

Kokoomukseen. Tottahan se kiinnostaa, kenestä leivotaan pääministeri kesäkuussa.

Unski: Kestä sää haluaisit, että se tulis?

Anni: Nii i. Hyvä kysymys. Mulla on kriisi menossa. Ehdokkaat ovat ihan hyviä, mutta niillä o vaa 

väärät nimet. Aatteleppa. Eihän me olla totuttu ton nimisiin pääministereihi. Meillä o ollu tämmösiä 

enimmäkseen ku Sukselainen, Miettunen, Karjalainen, Virolainen, Lipponen, Vanhanen ja 

Katainen ja tietenki Kekkonen. Nää on ne herrat, jotka muistetaa. 

Jos Aleksander Stubbista tulis pääministeri, sen tarttis suamalaistaa nimensä. Toiha olis hiano 

vaikka Aleksanteri Tuppurainen. Jan Vapaavuori on liian sliipattu nimi. Eikä toi Risikkokaa 

soinnu. Ei ne pärjää. Harmi ku Hakkarainen on väärässä pualueessa. Sillä olis hyvä nimi.

Unski: Eihän noilla nimillä väljä oo. Tarvitaan viisautta ja pätevyyttä. Kekkosella sitä oli. Sillä 

äijällä oli karismaa ja poliittista älyä. Paasikivi-Kekkonen linja pätee yhä. Näi mää aattele. 

Idänkauppa on meille todella tärkeetä. Muutenki me ollaa tässä seinänaapureita. Naapurien 

kanssa täytyy tulla toimee.

Anni: Oha toi tiätenki totta. Totaki mä oo ajatellu, ettei kannata paljo vaksien kans touhuta. 

Anneli sai pyytämättään vaksi. Siinä oli sellasta tiatoo, että Anneli ehti olla pari kuukautta 

päämisterinä, ku joutu eroomaa. Terveiset Risikolle, ettei ota käyttöö mokomaa laitetta, jos 

hänestä tulee päämisteri. Se on tosi vaarallista. Enkä kyllä kehottas pitää älypuhelintakaa. 

Kunnon lankapuhelin o iha hyvä. Vanha Remington-kirjotuskone o kaikista paras. Siihen ei tule 

postia pyytämättä. 

Unski: Oha tää politiikka Suamessa ny aika haastavaa. Eihä tässä enää pysy perässä ja termistö 

on muuttunut. Kaikkia sanoja ei ymmärrä. Taitaa olla tarkotuski. 

Anni: Mitä sää et ymmärrä?

Unski: Lehdet vilisee sivistyssanoja. Vaikea on tajuta, mitä ne tarkottaa. Mun piti oikein 

tiatosanakirjasta kattoo, mitä tarkottaa distributismi. Tämmösiä o lehdet täynnä. 

Anni: No, mitä se tarkottaa?

Unski: Emmää sitä enää muista. Jotai hianoo se oli. Tällai ihmisiä huijataa. Likkaki sano, että kyllä 

Katainen ja Stubbi saa mitä ne haluaa sieltä Euroopasta, kun ne on jostain Bilderperkeleestä.

Anni: Mitä sää oikein kiroilet siinä? 

Unski: Likka sen sano, että nillä on sellanen herrasmieskerho nimeltä Bilderberg, josta ei sitte 

muille kerrota. Sellasen ne amerikkalaisten ja englantilaisten raharikkaiden toimesta pisti pystyyn. 

Se on sellanen rahasampo, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Se on sellanen pyramidihuijaus.

Anni: Kai meidän täytyy vaa jäädä orottaa kaikessa rauhassa ja äänestää Eurovaaleissa. 

Sitä mää vaa miäti, että mite se Stuppi voi olla sitte kahressa paikassa, jos se sinneki pääsee. 

Unski: Se on nopee miäs. Pualuekokous sen sitä paitti päättää. Onneks sää, et voi siihe mitenkää 

vaikuttaa. 

Anni: Mitä sää tolla tarkotat? 

Unski: Sitä vaa, että ku sulla on nii taipumuksena määrätä toi kaapin paikka. Enkä mää ny tiärä 

meniskö se ihan oikeeseen paikkaan ku sää miätit tollasia epäolennaisia asioita niinku jonku 

nimee. Kyllä kai sillä sisällölläki o jotai väliä? Natoonhan noi Stuppit ja Kataiset meirät viä kumminki. Kohta on niitten tankit

meirän takapihalla jylläämässä. Toista se oli Kekkosen aikana. Onkoha meillä ees uskottavaa puolustusta? Ruattinko kanssa 

tässä pitää liittoutua?

Anni: Ei tosta politiikan sisällöstä saa mitää selvää, ku ne käyttää noi hianoja sanoja. Kriisit eskaloituu, budjettivaje 

aiheuttaa finanssikriisin ja poliittinen debatti on kovaa.


perjantai 2. toukokuuta 2014

MAAILMAN MENO
Teksti: Tuula Silvennoinen, eläkeläinen Lieto
Piirros: Mari Salonen


Anni: Kyllä maailma on ny mallillaan!

Unski: Eihä maailma o ny ollenka mallillaan.

Anni: Totaha mää juur tarkoti. Kaikki o iha sekasi. Ei uskalla uutisia enää kattoo ja paljo lehtiä avata. Ku joka tuutista tulee vaa huanoja uutisia. Just ku se Muparakki saatii syästyä vallasta, ni si tua Lipyassa sitte käytiin sisällissotaa. Japanissa säteilee. Japanin lipussa on aurinko. Tsunami teki sen, että ny siä säteilee iha koko aja paisto aurinko tai ei. Justii ku näistä päästii ni sitte ne alko Ukrainassa rettelöimää. Mistä sen tiätää mitä se Puuttiniki saa päähänsä. Jos sille ei se Rimi riitä.

Nii, että o maailma mallillaa. 

Unski: Emmää muista aikaa ettei  jossai päi maailmaa käytäs jotain  sotaa. Kuinka musta tuntuu, että soditaa iha hulluista  asioista, millo öljystä, millo herruudesta ja vallasta ja omista eduista. Niistä ei sitte millää ilveellä luavuttas. Mitähän se Puuttini täältä haluais ku ei meillä oo mitää öljyä.

Anni: Kyllä se Kaddafi iha hullu o. Se o melkei näistä kaikista hullumpi. Likka kyä taas sano siitäki, että se Kaddaffi meinas jotai omaa Afrikan dinaaria ajaa läpitte ja siitä ei sitte ne jokkut taas tykänny. Ei tu miälee yhtä hullua ku toi Hitleri ja Staalin. Nehä kanssa tuhos omia kansalaisiaan. Oikei joukkoteurasti. Tosin likka kerto, että Stalin teki toisaalta palvelukse Suamelle. Se tuhos kaikki vähäki viksut ihmiset Neuvostoliitosta.
Niillä ei ollu se jälkee ees kunnon sotapäällikköö ku se Mannerheimiki tuli Suamee.

Unski: Nii, kyllä tyttö tiätää. Se o kaksinkertane maisteriki. Sitä mää kyllä sanoin sille, että eiks yksinkertane olisi iha riitäny. 

Anni: No, siihe o iha selvä syy. Ku se haki noita tyäpaikkoja aina kysyttii jotai paperia, mitä sillä ei sitte ollu. Nii , se päätti sitte hankkia kaikki mahdolliset paperit. Se hankki spykiatrilta semmosekki paperit, ettei se o hullu. Ny sillä o sitte kaikki paperit. Se teki jonku radu poliittisesta historiasta, jossa sitte todettii, että ne amerikkalaiset oikeistoristilliset o juanitellu vähän sitä sun tätä itelleen. 

Unski: No se on sitte se ristillinen tasajako. Ei enti vanhaa mitää papereita tarvittu. Määki meni töihi jo 13 vuotisena. Ei siinä sitte enää paljo kouluja käyty. Äiti oli sotaleski ja meillä oli aina nälkä. Olin semmosessa leipätehtaahtassa. Siältä sai aina vanhaa leipää mukaansa. Voi sanoo, että mää sillo  pelasti meidät nälänhädältä.

Anni:  Kyllä teillä köyhää oli. Äitis teki kahta tyätä. Meillä ei ollu ihan noi ankeeta. Isä kävi töissä ja tianas kohtalaisesti. Eikä se ollu sorassaka. Se oli b-luakan miähiä. Se ei ikinä tullu pommisuajaankaa, ku mää luule, ettei se kahdannu tulla sinne naiste joukkoo.  Se teki sitte aseita lentokonetehtaalla.

Unski: Niin sää saat olla onnelline, ku kasvoit sentää perheessä. Me oltii aina vähä semmosta rupusakkia, kun oltii  nii köyhiä ja isää ei ollu meitä pualustamassa.

Anni: Miäti sitä, sun isäs oli sankari. Me saaraa ny asua vapaassa Suamessa. Su isäs anto henkensä tän maa pualesta.

Unski: Ei se sankaruurelta tuntunu. Sillo lapsena mää oli koulukiusattu ja nuarimpana mää sai kaikki likkoje vanhat vehkeet. 

Anni: Ei sulla tiätenkä ollu helppoo. Seki oli merkillistä, että ku mää oli ainoo lapsi ni siitäki kiusattii, 

Unski: Maailma oli mallillaa sillonki.

Anni:  Mikäs meidä o toisaalta olla ja elellä ny. Eläke tulee pankkii ja o lämmintä ja mukavaa ja ollaa kohtalaise terveitäki. Pääsee viä omi jaloi liikkeelleki.

Unski: Tekisikkö jotai toisi, jos saisit taikasauvalla alottaa kaiken uudestaa.

Anni: Toi o hyvä kysymys. Oo mää sitä joskus miättiny.

Unski: Mihi tuloksee oot tullu?

Anni: Kattos, juttu o nii. Ihmine tekee aina samat virheet. Ei se mitää opi.
Mä en jaksas toista kertaa tätä ruljanssia käydä läpitte. Tää o tässä ny ja sillä siisti. 

Unski: Kerranki mää oon sun kans samaa miältä. Likka kyllä sano, että kun ei historiasta mitää opita, ni kai sieltä joku tiktaattori taas nousee ja pistää jonku uure maailmanjärjestyksen pystyyn. Likka siitä aina puhuu, ja mulla nousee iha tukka pystyy.

Anni: Mikä tukka? Ja jos se Puuttini Suameen iskee ja meirät venäläistetään, ni o siinä se hyvä puali, että se meirän likka osaa sitä venättääki puhua. Saa sitte tulkata meitille.

Unski: Onko sun aina pakko naputtaa? Se ottaa hermoo.

Anni: Ehä mää sua oo paljo haukkunu.

Unski: Tarkotin sitä tiatokonee hakkaamista. Mitä sää muuten teet sillä?

Anni: Mää kirjotan pakinoita.

Unski: Mistä sää juanen keksit niihi? Kuka niitä sitte lukee?





torstai 1. toukokuuta 2014



SOININ HALLITUSPUUHASTELU
Kirjoittaja: Tuula Silvennoinen, eläkeläinen Lieto
Piirros: Mari Salonen
6.8.2011 (edelleen ajankohtaista poliittista satiiria)



Unski: No ni! Timo Soini ei sitte lähre hallitusneuvotteluihi ollenka. Se sano, ettei halua olla semmosessa hallituksessa, missä lapioiraan rahaa Euroopan pankeille.  Ne jää ny oppositioon.

Anni: Se ei uskalla ottaa vastuuta. Se ei o varma  omista porukoistaa. Ne onki aika villejä  ollukki kannanotoissaa jo.  Jussi Halla-aho ja kumppanit. On paljon helpompaa olla oppositossa ja jatkaa huutelua. Senhän ne osaa. Se on ollu taitavaa median käyttöä kaiken aikaa. Timo Soini tarjos medialle uudenlaista virkeämpää ja kansantajuista iskevämpää tapaa tarttua asioihin. Mediaha tarttui.

Unski: Olis se ollu oikei, että olisivat lähteneet tekee edes pikkuhiljaa sitä muutosta.  Ny jäädää kyttäyspaikalle ja odotellaa seuraavia eduskuntavaaleja ja vielä isompaa jytkyä tai kenties oikei räjähdystä. 

Anni: Portukali oli esteenä ja ku se saatii pois nii sitte otettiinki koko EU hampaisii.  Se olis ollu takinkääntöö muka, jos ne olis menny hallituksee. Mää oon sitä miältä, että vastuun pakoilua toi o. Niillä ei vaa oo yksinkertasesti ministeriainesta riittävästi. Tällai ne saa paremmin kasvonsa pidettyä. 


Unski: Jos se noi o, nii eiköhä se pikkuhiljaa tu näkyviin. Jos ne olis menny hallitukseen, olis se tullu pianki esille niitte taitamattomuus ja tätä riskiä ei Soini uskalla ottaa. Ny vaa jatketaa suunsoittoa entistä suuremmalla äänellä ja entistä  kovemmilla panoksilla. Hällä väliä - mitäs suomalaiset meni Eu:hun - kärsiköö ny. Persut olis kääntäny kelkan,  jos  ne olis voittanu koko helahoido. Kuinkaha olis suu pantu, jos olis voittanu. Kokoomus ja Keskusta ei olis lähteny siihe hallituksee eikä RKP. 





Anni: Se olis ollu tosi miälenkiintosta. Soini olis todella joutunu kovan paikan eteen. Se mää olisi halunnu nähdä.

Unski:  O tää ollu nii ihmeellinen tää kevät tolla politiikan saralla. Kaikkiha se myäntää,  että kipeetä se tekee, että  huonosti hoitavien valtioiden talouksia  täytyy auttaa ja vieläpä velkarahalla. Eihän se tunnu tiätenkään järkevältä vaa hölmöläisen touhulta. Peittoa jatketaa peiton toisesta päästä. 

Anni: Meille o uskoteltu, että se o iha vättämätöntä Suomen viennin kannalta. Luvattu myäs, että raja o tullu ny vastaa. Nähtäväksi jää ny sitte,  että tuleeko Soinin ennustama  joukko Euroopan velkaisista maista Suomen niskaan ja lopulta sitte ku ollaa kriisissä ja kukaa ei meitä sitte auta, tulee Suamesta sitte se Soiniland ja me ollaa sitte köyhiä mutta ei kipeitä. Soini istuu valtaistuimella paavin päähine päässä ja valtikka kädessä ja sanoo, näin tässä kävi, kun ette uskonu mua. Mää olin oikeessa. 

Unski: O sulla toi miälikuvitus aika vilkas.  Mää nään ton taas iha toisella lailla.

Anni: Tää o vaa tämmöstä kuvaannollista. Ei se tiätenkä oikeesti  olis Paavin hattu päässä eikä valtikka kädessä. Se o nii hyvä puhuu ja osaa olla sen näköne, että ihmiset näkis se uutena messiaana ja pelastajana. 

Unski: Mu miälestä sää jotenki sekotat Paavin ja Jeesuksen. Paavi o Roomalaiskatolise kirkon pää ja Jeesus kuali ristillä. Siitäki o aikaa jo parituhatta vuatta.  

Anni: Onko siitäki jo nii kauan. Kyllä toi aika kulkee nii nopeesti. Kuka sitte paljo muistaa Soinista tai Kataisesta parin tuhannen vuaden päästä. Jääkö aikakirjoihin paljon edes merkintöjä.  Saattaa olla, että koko Suamee ei enää oo. Me voidaan iha hyvin olla joku jäänne jostai muinaisuudesta ja historiallisista kaivauksista löytyy jonkun Roomalaiskatolisen kirkon lattian alta Soinin luut. Sitä ennen kuitenkin Timo Soini on julistettu pyhimykseksi. Hänet tullaan muistamaan aikakirjoissa miehenä, joka pelasti Suamen.

Unski: Mistä Soini sitte Suame pelasti.

Anni:  Tää onki niitä suuria mysteereitä, jonka määki totta tosiaan haluan nähdä.

Unski: Kuinka musta ny tuntuu, että Soini pelasti meidät Soinilta, ku ei ne menny hallituksee.

Anni: Määhä sanoi jo, että pyhimys siitä viä tulee. 

Unski: Mikähä pyhimysnimi sille vois tulla?

Anni: Pyhä Timoteus vois olla iha hyvä.

Unski: Yks asia mua kiinnostaa. Se, että  aikanaan kun Timo saapuu taivaan portille ja kysyy Pyhältä Piatarilta lupaa tulla taivaaseen niin mää pelkää sitä, mitä Piatari sanoo.

Anni: Mitä Piatari sitte sanoo.

Unski: Se sanoo, ettei tänne persut edellä tulla.